tiistai 29. marraskuuta 2011

Tapaamme Marttilat


Juho, Minna ja Jari Marttila

Elimäen Hongistossa Marttilan tilalla on 1990-luvun alusta ollut isäntänä Jari Marttila, joka Minna-vaimonsa kanssa siirtyi luomuviljelyyn muutamaa vuotta myöhemmin.  2008 perustettiin maatalousyhtymä, kun perheen Juho-poika tuli mukaan. Marttilan pellolla laiduntaa komeaa limousine-rotuista lihakarjaa, joka on ollut luomua parin vuoden ajan. Marttilat kasvattavat emolehmäkarjaa, jolloin sonnivasikat menevät välitykseen.

 Puolet peltoalasta on vuosittain heinällä, tänä vuonna pelloilla on kasvanut härkäpapua, ruista ja kauraa, ensi vuonna pellavaa, kauraa, mallasohraa, vehnää ja ruista, Jari kaavailee.  Marttilat suosivat vanhoja luomulajikkeita,  esimerkiksi  ´Ukko´-härkäpapua ja ´Ryhti´-kauraa.  Säilörehua tulee oman karjan tarpeisiin yllin kyllin, härkäpapu menee läheiselle luomulypsykarjatilalle.

Kävin kysymässä kuulumisia Marttiloilta marraskuisena päivänä.
-vasikoita vierotetaan parhaillaan ja sonnivasikat ovat menossa välitykseen luomutilalle, kertoo Jari.  Luomulihalla olisi enemmän kysyntää kuin mitä tarjota voidaan. Marttilat kertovat tyytyväisinä, että Iitissä toimiva Liha REM teurastaa nykyisin myös luomusti.

Juho saapuu paikalle kyntöhommista. Peltotyöt ovatkin pääasiassa Juhon alaa, kun taas Minna hoitaa tilan paperityöt ja karjan. Jari tekee kaikkea niin pelloilla kuin karjankin parissa. Juho on sisäistänyt luomuviljelyn nuoresta pitäen, Minna ja Jari tekivät ratkaisun tilan siirtämisestä luomuun.
-ensi alkuun sitä ajatteli kannattavuutta, mutta luomukursseilla tieto ja innostus kasvoi ja luomusta tuli enemmän ideologinen asia, Minna miettii. Viljelyn myötä perheen omat ruokatottumukset ovat muuttuneet ja Minnan keittiössä luomuruoka on vahvasti mukana.

Mitä luomuviljely on teille antanut?
-luomuviljely on erittäin mielenkiintoista, koska maa täytyy todella tuntea osatakseen viljellä.  On myös hienoa tuntea muita luomuihmisiä, joiden kanssa tuntee yhteenkuuluvuutta, Minna miettii.


Lämmin syksy sai härkäpavun tuottamaan toista satoa.

                                                                                         (TH)




1 kommentti:

  1. Hauska idea tämä uusi blogi ja terveisiä Marttiloille Lapinjärveltä.

    VastaaPoista